sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Toisen onni on toisen epäonni

Maanantain ja perjantain tapaan lähdimme tänään päivä dyykille toiveita täynnä. Itse toivoin saavani siikaa ja miksen taimeniakin. Lähes heti veteen päästyäni näkökentän äärirajoilla ui siika, ei iso mutta kuitenkin. Nopea tähtäys, mutta kala ehti kadota ennen laukausta. Vartti myöhemmin kolme taimenta yllättävät minut täysin, säpsähdys, taimenet huomaavat  minut ja katoavat.

Epätoivo alkaa iskeä...

Edellisestä tapahtumasta taas noin vartti ja voi *****, että pelästyn 2 isoa (1,5kiloista) siikaa lipuu näkökenttäni laitamilla, pyssyn liikautus ja kalat katoavat. "Ei tästä tule taas mitään" kalat ovat niin arkoja..
Seuraava kyttäys kiven takana 100:sen pyssyn kanssa ja siika, ui kiven takaa ja pyssyni alitse.
Kun kävisi edes tuuri...
Pääsen vielä aivan viime metreillä ampumaan taimenta, eihän se iso ollut mutta taimen kuitenkin ja mitallinenkin varmaan, mutta jos ei osu niin ei osu.
On se kumma, perjantain taimen oli ampuessani aivan yhtä kaukana kuin kaikki näkemäni kalat tänään ja silloin osuma oli lähes täydellinen, mutta tällaista tää vaan on...
Päivän saldo oli kuitenkin siinä mielessä hyvä, että näköhavaintoja kertyi runsaasti, 7siika ja 4taimenta.

Veneessä odottelin isää ja toivoin, että hänellä olisi ollut parempi onni matkassa.
Ja olihan hänellä, naama virneessä hän lähestyi venettä ja toivoin hänen saaneen missaamani siiat...
Hän oli päässyt ampumaan päivän mittaan kolme kertaa(joka kerta, kun oli nähnyt kalan) ja kolmen laukauksen tuloksena kolme kalaa, ei huono.
Mutta voitinpa sentään kalahavaintojen määrässä ;D
Yhä iloisena perjantaisesta taimenestani en katkeroitunut isälleni, pahasti.


Hyvää duunii!!
Taimen 2,5kg
2xsiika 600g

Kiiltäväkylkiset ystävämme

lauantai 25. syyskuuta 2010

Minä, meri, pyssyni ja kalaakin on

Maanantain reisusta inspiroituneina päätimme suunnata myös perjantai dyykille tuonne samaisille mestoille. Viikolla tuulet olivat puhallelleet välillä kovaakin ja epäilyksiä oli näkyvyyden ja vedenlämmön suhteen. Jo matkalla huomasi, mainingin heiluttavan merta huomattavasti enemmän kuin maanantaina. Odotuksia oli kuitenkin ilmassa ehkä pieni maininki saattaisi olla vain hyödyksi. Kuitenkin suhtauduimme tilanteeseen sopivalla optimismilla, olisihan se ihme jos kahdella reissulla peräkkäin....

Heti karikoita lähestyttäessä ja veden madaltuessa aloin vilkuilla veneen laidan ylitse malttamattomana, olisikohan täällä kuitenkin kirkasta. Ja olihan siellä 3metristä erottui pohja jo joten kuten ja 2,5metristä todella hyvin, JES!

Klo.17.10 hyppäsimme mereen ja suuntasimme omille spoteillemme kumpainenkin. Itse olin koko viikon suunnitellut paikkaa johon suuntaisin tilaisuuden tullen. 200metriä reipasta uintia keinuvassa meressä ja olin paikoilla. Voi tätä ihanuutta vaaka näkyvyys upet 4metriä ja pikkukalaa niin perkeleesti ettei läpi nähnyt. Muutamia dyykkejä hieman syvemmällä karin tuntumassa, mutta ei mitään, olisiko viime kertainen kuitenkin ollut vain sattumaa. Kiertelin karia dyykkaillen ja etsein hyviä väijymis paikkoja. Karin meren puoleta ei löytynyt mitään joten suuntasin sen takapuolelle jossa vesi oli hieman sössöisempää ja hapekkaampaa. Muutamama minuutti ja perhana 2, eikun 3 hemmetti 5, enemmänkin?!? Hopeanhohtoista torpedoa ui välivedessä, unohdin täysin mitä olin tekemässä ja katselin vain tätä ihanuutta. Kolme isointa pitivät runsaan välimatkan, mutta kaksi pienenmpää tulivat ampumaetäisyydelle, miksi en ammu! Ovat ne vaan niin vangitsevan näköisiä.
Kaksi lähemmäs uskaltautunutta huomaavat minut ja kääntävät kurssinsa välittömasti pois.

Kädessäni uusi upea XXV Gold 100 harppuuna kelalla ja tämä on sen ensimmäinen kerta meressä, 0 laukausta, 0kalaa. Tähtään pakeneevaa taimenta ja ammun kala oli ennättänyt jo pitkälle enkä heti ollut varma osumasta. Pian kala kuitenkin alkoi vetää narua kelalta ja itseeni iski paniikki: "älä vaan irtoo!" Suhteellisen nopeasti sain kalan kuitenkin käsiini ja yllätys oli positiivinen, olin luullut sitä hieman pienemmäksi. Kalalta henki pois ja kädet ilmaan, tähän astisen elämäni hienoin kala oli juuri pyydetty!

Myöhemmin näin vielä komian siian ehkä joku kilonen, mutta siiaksi kuitenki ihan ok.  Ei jäänyt missattu siika kuitenkaan harmittamaan, kun koukussa roikkui taimen..
Tällä kertaa oli isän vuoro jäädä kalatta, mutta hänen mieltään lämmitti varmasti vielä hänen maanantainen saaliinsa.

Minä ja taimen 3kg
 Ilme kertoo loput!
Thaikku vai ettei olis lohi... ;D

tiistai 21. syyskuuta 2010

Mahti saalis

Eilen kirjoitusten jälkeen päätimme suunnata merelle. Ilma oli ollut jo muutamia päiviä mitä hienoin ja odotukset olivat korkealla. Suuntasimme ennestään tuttuun paikkaan jossa uskoimme kalaa olevan, useista hukkareissuista huolimatta. Perillä huomasimme veden olevan kirkasta kuten tavallista ja näkyvyys osoittautuikin erinomaiseksi n.5m... Syksy on jo kuitenkin viilentänyt vedet n.11 asteiseksi.

Jo ensimmäisillä sukelluksilla aavistelin, että tänään on jotain luvassa...
Meininki joka huokui merestä oli uskomaton uloimmat karit olivat aivan täynnä pientä kalaa, täällä oli oltava jotain.
Sukellus ei oikein kulkenut ja pohja-ajat eivät tahtoneet nousta millään, 1,5min odottelut tuottivat tuskaa.

Kun ilma alkoi jo hämärtää ja päivä taittua iltaan.

Syvyyksistä noustessani huomasin isäni nousseen karille ja näin heti, että nyt oli paini käynnissä.
Lähdin välittömasti uimaan karille ja sinne päästyäni ihmetys oli SUURI, TAIMEN!

Fiilikset nousivat välittömasti ja tiesin niitä oli oltava enemmänkin. Kiersin kareja, kyttäsi, matalassa, syvässä missä vain saadakseni kalaa. Muutamia siika ja silakka havaintoja lukuunottamatta jäin tyhjin käsin, mutta sukelluskaverin saalis kruunasi tällä kertaa molempien reissun.
Tälläiset saaliit muistuttavat siitä, miksi halu on aina vain kova merelle vaikka saalista tuleekin harvoin ja olosuhteet ovat usein äärimmäiset.
Onnea Petri
Taimen 3,5kg!!!!

No HUH HUH!!!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...