sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

SM-kilpailut Porissa


 



Sukelluskalastuksen

SM-kilpailut 2013 Pori

27-28.7

Kilpailuiden järjestäjänä toimii Porin urheilusukeltajat ry. Totuttuun tapaan SM-kilpailut järjestetään kaksipäiväisinä.

Alueista:

Kilpailualueena toimii Herrainpäivien ja Kuuminaistenniemen väliin jäävä saariryhmä (Kuuminaisten saaristo). Kilpailualue on jaettu kahteen osaan pohjoiseen sekä eteläiseen. Se kummalla alueella kisataan minäkin päivänä määräytyy sään ja scoutissa saatujen tietojen mukaan.

Kuuminaistenniemen saaristo sijaitsee aivan Yyterinsantojen kupeessa. Alueen kalakanta on runsas ja alueelta onkin mahdollista saada aivan kaikenlaisia kaloja. Pohjoinen alue on eteläistä karumpi ja vähä kalaisempi, mutta kuitenkin kaikkia tavallisimpia kalalajeja esiintyy. Alueen sisäpuoli on karikkojen ja saarien rikkomaa, ulkopuoli taas nopeasti syvenevää kivikko/hiekka pohjaa. Eteläinen alue on rehevämpää ja runsas kalaisempaa, mutta tarjoaa kuitenkin lännessä loistavat puitteet kalastaa jalokaloja karujen saarien sekä karien kupeessa. Molemmat alueet tarjoavat säiden suosiessa loistavat puitteet sukelluskalastukselle, hyvissä näkyvyyksissä. Pitkät harppuunat kannattaakin ottaa mukaan sillä vaakanäkyvyys hiekkapohjaisilla kilpailu-alueilla saattaa olla jopa 8m.

Järjestelyt ja osallistuminen:

Osallistumismaksu 50€/henki (veneellisille 30€) sisältää:

·       Sisämajoituksen (2yötä pe/la, la/su) (keittiö ja sauna)

·       Kuljetukset kilpailu-alueille (veneitä tarvitaan)

·        Luiskan käytön aivan kisa-alueen tuntumassa

·        Kilpailualueiden kartat

·        1ruokailun (lauantaina) ja grillattavat (lauantai ja mahd.    

·       sunnuntaina)

·       Loistavat palkinnot mm. lahjakortteja, sukkellusvarusteita jne!!

·        Aivan uskomattoman sukelluskalastus-kokemuksen!!

Kilpailijat tuovat mukanaan:

·        Aamupalat/välipalat (iltapala perjantaille)

·        Pesytymistarvikkeet, petivaatteet sekä telttapatjat.

·        Myös teltassa nukkuminen on mahdollista, jos yhteismajoitus ahdistaa.

·       Mitä muuta kokee tarvitsevansa

·       Perheenjäsenien maksuista sovitaan tapauskohtaisesti!!

Majoitus paikalta on noin 4km matka venesatamaan joten kulku majoitukselta satamaan tapahtuu kimppakyydein, kävelläkin saa. Scouttaajien veneitä käytetään mahdollisesti kilpailualueelle siirryttäessä, myös järjestäjän puolesta on kyyditys n.20-30henk.

Tarkemmat kilpailu-alueet rajoineen ilmoitetaan lähempänä kisoja, mutta alueet ovat muutamia rajoituksia lukuun ottamatta kartoissa näkyvät! Scouttaajat järjestävät omat majoituksensa. Päiväkohtaiset aikataulut sovitaan myös lähempänä kilpailuja.

Ajo-ohjeet:

ü Porista 2-tietä Mäntyluotoon/Yyteriin

ü Kylmäaseman jälkeen 500m, käänny vasempaan (Preiviikki 4)

ü Tietä noin 4-5km suoraan (urheilukentän ja seurakuntatalon ohi)

ü Jatka vielä seurakuntatalon jälkeen n. 200m ja käänny oikealle (Preiviikin koulu)

ü Tietä noin 1km ja olet majoituksessa

ü Huom. sataman tienhaara on ennen majoitusta, lue opasteet.

Seuraa opasteita 2-tien jälkeen!!

 

Majoitus ja kuljetukset:
 


Kuuminaistenniemen saaristo:
 

 
Lämpimästi tervetuloa kaikkien aikojen SM-kilpailuihin ja tutustumaan kesäiseen Poriin!!

 

Mikael R
Petri R
Mikael K

 

tiistai 25. syyskuuta 2012

Rankan duunin tuotoksia.


päivämäärä: 21.09.2012
aika: 23:25
paikka: Pori
veden lämpötila: 12 C

Suunnattiin kyseisenä ehtoona yölliselle dyykille koko Porin köörin kanssa. Tietenkin toiveikkain mielin, kuten aina. Höpistiin levottomista lornoista sekä kesyttämättömistä jättivonkaleista. Paikanpäälle saavuttuamme vesi näytti kohtuullisen kirkkaalta, ja huomattiinkin jo rannasta pienten ahventen leikit lainehtivassa ranta-aallokossa. Tästä päätellen osasimme jo arvata että olimme ilmaantuneet vähintäänkin ahventen yölliselle kohtaamispaikalle.

Lyötiin päälle märkää, ja alettiin työstää seutuja avoimin mielin. Kivikon joukossa puikkelehti jatkuvalla sykkeellä pienoisia särkiä ja ahvenia. Etsin rannasta, ja dyykkasin syvempään noin 4 metriin. Löysin tältä väliltä kohtuullisen kokoisia ahvenia, mutta muutaman perusahvenen narraaminen kivikossa ei tuntunut arvoiseltaan, kun nuolena oli uusi pränikkä Seatecin tuplalipallinen. Jätin ahvenet omaan arvoonsa, ja suuntasin takaisin noin 1 metrin matalikkoon. Pyörin siinä 10 metrin alueella hyvin rauhallisesti ympärystääni tarkkaillen

Sitten tuli aika nähdä jotain mitä verkkokalvojeni tilanne tottumattomuuden vuoksi oli melkein mahdotonta uskoa. Ihka ensimmäinen vedenalainen kohtaamiseni Meritaimenen kanssa. Olin tuon arvostusta herättävän saalistajan kanssa nokat vastatusten, kun se työntyi paistattelemaan valokeilassani aivan puolen metrin etäisyydessä. Vaistonvaraisesti otin tähtäyksen ja tämän jälkeen välittömän laukauksen peläten mahtisaaliin nopeaa karkaamista.. EI PERKKELE! Kuten pelkäsinkin. Nopea kurssin vaihto juuri laukaisuhetkellä. Katson epätoivoisena saalistani joka laukauksestani huolimatta ei pidä minua uhkana, vaan jää pyörimään läheisyyteeni tehden ilkikurisen tyytyväistä kahdeksikkoa. Seuraan kalaa hetken raahaten jo laukaistua pyssyä perässäni. Epätoivossa, mieleni jopa teki yrittää tarttua siihen käsin, koska toisinaan se oli jo melkein käsieni ulottuvilla. Tajusin kuitenkin nopeasti kalan luonnon ja terävöitin mieleni. Nopea pyssyn lataus, ja samaa totuttua tahtia kohti Taimenen suuntaamaa "reittiä". Mielessäni pyöri häpeä siitä kuinka helposta tilanteesta olin tämän saaliini päästänyt karkaamaan.

..5 min myöhemmin.

Ajatuksella suoritettu jatkoetsintä tuottikin kuin ihmeen kaupalla tulosta. Aivan kuin Ahti olisi suonut maltilliselle kalastajalle uuden mahdollisuuden näyttää taitonsa tässä vedenalaisessa mittelössä. Kohtasin siis revanssissa luultavimmin saman jo aikaisemmin kohtaamani taimenen, joka tällä kertaa oli kääntänyt pyrstönsä kohti minua, ja sivusilmällä tarkkaillen seurasi liikkeitäni. Otin jälleen totutun tähtäyksen kohti kalan kallo-sektoria. Taimen otti paikoiltaan vielä nopean nykäyksen lähteäkseen uuteen leikkiin, mutta pysähdyttyään se sai kohdistetun laukauksen.

Järjetön pärske ja räiske, kun Taimen yrittää repiä itseään jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. Epäröin vielä laukaisuni osumatarkkuutta ja painun välittömästi kohti hurrikaanin silmää. Tavoitteenani kesyttää peto. Vahvalla syliotteella saan kalan aisoihin, ja otteen sen kiduksista. Nuoli oli lentänyt suoraan kidusaukosta sisään, ja poistunut suun kautta ulos. Jättäen kalan täydellisiin voimiinsa. 6 minuutin väsytys, jonka jälkeen taimen sitten potkikin jo kalakoukun jatkeena.

Nyt on sitten koko Porin kööri vimosen päälle Taimenen nappaajia. Kyllä laji harrastajansa palkitsee! Kiukulla kohti uusia ja aina levottomampia saaliita!

Meritaimen, naaras
2,65 kg
60 cm
narraaja: Korkee Mikael


 

perjantai 17. elokuuta 2012

Ruokaa hauesta?

Hauki on yleinen saalis kaikille kalastelijoille. Liian usein kuitenkin kelpo ruokakala päätyy takaisin mereen, koska harva on halukas laittamaan hauesta ruokaa. Sukelluskalataja ei voi enään kalastustapahtuman jälkeen vapauttaa saalistaan ja niinpä itse ainakin olen ottanut tavaksi tehdä kaikista edes jollain tapaa ruuaksi kelpaavista kaloista syötävää. Tässä yksi erinomaiseksi koettu haukiresepti, toimii myös muille vähän isommille kaloille, kuhat yms...: 1.Hauki nahattomiksifileiksi...... 2.Fileistä sopivan kokoiset n.250-300g...... 3.Tee fileisiin taskut...... 4.Valmista taskuihin täyte(voita 30g, sinihomejuustoa 35g, 3rkl tilliä, 2tl sitruunapippuria. Omanmaun mukaan oon vielä lisäillyt ruohosipulia, sitruunamehua ja sinappiakin on koitettu (Dijon)..... !!NÄMÄ OVAT NOIN 1KG:LLE FILETTÄ!! 5.Tee noista sellainen tahna, eli sekoita ne keskenään(voita voi notkistaa)...... 6.Täytä taskut tahnalla..... 7.4kpl folio paloja ja ripottele niihin suolaa...... 8.Täytetyt taskut folioille ja kääri foliot (niin ettei liemi valu ulos kun kuumenee)...... 9. Käärityt taskut esim. grilliin/muurikalle..... Itse oon pitänyt puolilla tehoilla kaasugrillissä n.15-20min...... !!!VALMIS!!!
Hyvää ruokahalua ja varokaa ruotoja ;D

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Treenii ja lisää treenii

Suomen talvi on pitkä ja avovesikausi lyhyt. Pitkän talven aikana tehty työ luo kuitenkin hyvän perustan avovesikaudelle. Tässä tekstissä ajattelin hieman kertoa omista harjoittelu metodeistani sekä jakaa muutamia ehkä tarpeellisia treenailu vinkkejä ;D Antamani vinkit saattavat toimia toisilla ja toisilla taas ei, joku varmasti treenaa eri tavalla ja pitää minun tyyliäni huonona tai harjoitteita turhina, mutta toivottavasti jotain tarttuisi edes mukaan.

Liikunnan monipuolisuus on minulle tärkeää ja uskon, että jos monessa lajissa on keskinkertainen se on parempi asia kuin olla hyvä vain yhdessä lajissa. Uskon saavani itsestäni eniten irti minipuolisen ja vaihtelevan treeniohjelman avustuksella. Omiin sukellusta tukeviin harrastuksiini kuuluu mm. lenkkeily, kuntosali sekä uinti. En koe olevani missään edellämainituissa lajeissä huippu tai edes hyvä, mutta kaikkien lajien harrastaminen yhdessä tukee loistavasti sukellusharrastusta.

Talven aikana pyrin käymään lenkillä 1-3kertaa viikossa useimmiten lenkille ehdin pari kertaa viikossa. Aluksi teen tuplacooper tyylisiä lenkkejä eli juoksen noin 30min joista n.25min kovalla sykkeellä, matkaa kertyy yleensä 5-6km. Kevättä kohti lasken sykettä ja pyrin nostamaan lenkkien keston 1-1,5tuntiin jolloin pääsen yleensä 10kilometrin pintaan ja hieman yli. Olen kokenut myös intervalli harjoittelun hyväksi ja usein lenkillä juoksen yhden valopylväs välin täysillä ja kaksi rauhallisesti.

Kuntosalilla pyrimme treenikaverin kanssa käymään vähintään tuon 3kertaa viikossa ja ollaan hyvin pysytty tuossa tavoitteessa. Itse harjoitan salilla lähinnä käsien, hartioiden, vatsan ja selän lihaksia, koska uskon uinnin ja lenkkien kehittävän jalkojenlihaksistoa tarpeeksi.
Salilla suosin pitkiä 10-20liikkeen sarjoja ja vatsa- sekä selkälihksilla vielä pidempiä 20-50 liikkeen sarjoja. Pitkät sarjat lisäävät lihaksiston kestävyyttä, eivätkä niinkään maksimaalista voimaa. Saliharjoitteluun kuuluu myös aina n.5min alkulämmittely esim. soutulaitteella ja treenin lopuksi 10-15min venyttely. Itse koen sukelluksen kannalta muutenkin tuon venyttelyn erittäin tärkeäksi rentoutuminen on helpompaa, kun lihakset ovat hoidettu hyvin!!!

Uinti ja sukellus treenejä kertyy viikossa kaksi tai kolme. Itse pyrin joka harjoituksen yhteydessä tekemään potkuja räpylöillä vähintään 200metriä lämmittelyn yhteydessä (käsien asennolla saa tehokkaasti lisättyä vedenvastusta). Pyrin uimaan 1-3kilometrin matkoja; pidemmät matkat toki olisivat parempia, mutta aika on rajallista ja kaikkeen ei millään veny :D


Sukellukset aloitan yleensä muutamalla lyhyellä 12,5m-25m sukelluksella joissa otan syvyyttä hiljalleen, näin saa korvat totutettua tulevaan treeniin. Itse suosin treenissä pumppuja eli pinnalta pohjaan pohjalta pintaan jne.jne. Pumppuja voi tehdä nopeasti kovalla sykkeelä tai rauhallisesti, vaihtelua treeniin voi lisätä vaikka pohjaodotuksilla tai useammalla perättäisellä pumpulla ilman hapenottoa pinnalla. Sukellusharjoittelussa vain mielikuvitus on rajana kaikista harjoitteista on olemassa lukuisia erillaisia variaatioita ja kokeilemalla löytää itselleen parhaat. Itse uskon, että tärkeintä on vain sukeltaa ja sukeltaa toistot tuovat varmuutta ja lisäävät hengenpidätyskykyä hitaasti, mutta varmasti. Itselleni kertyy tunnin harjoituksissa yleensä n.30-50sukellusta ja pohja-ajat vaihtelevat treeniohjelman mukaan.
Itse treenaan sukellusta aina kaverin kanssa ja muistutan, että useissa halleissa vapaasukeltaminen on kokonaan kielletty tai vaatii "turvasukeltajan". VAPAASUKELLUSTA EI KOSKAAN TULEE HARJOITTAA ILMAN KAVERIA!! Ja lajia aloittelevien tulee muistaa, että tulokset nousevat pitkäjänteisellä harjoittelemisella ei itsensä viemisellä äärirajoille heti alussa!!


Jokaista lajia kohtaan kertyy viikossa noin 2,5harjoituskertaa ja olen pyrkinyt siihen, että joka viikko olisi 2-3lepopäivää. Välillä liikunta rupeamat ovatkin pitkiä ja saattavat sisältää esim.6kilsan lenkin 1,5tunnin salin ja 1-2kilsan uinnin. Koen pitkät harjoitteet hyvinä kestävyyttä vahvasti nostatattavina suorituksina ja suosittelen kaikille joilla aikaa riittää tätä treenityyliä. :)

Pitkissä treenijaksoissa ravinteet muodostavan tärkeän osan konaiskuvasta.
Monipuolisen sekä terveellisen ruoan lisäksi, käytän muutamia lisäravinteita. lman kunnollisia lisäravinteita en usko, että jaksaisin lähteä aina uudelleen ja uudelleen liikkumaan. En omaa kokemusta mistään rasvanpolttajista tai muista myrkyistä vaan tuen harjoitteluani perinteisillä lisäravinteilla(proteiinilla sekä hiilihydraateilla).
Käytän myös magneessiumia joka auttaa omalla kohdallani kiusallisiin suonenvetoihin.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Valoa talveen

Joka syksy yödyykkien alettua alkaa ikuinen keskustelu lampuista ja niiden ominaisuuksista.
Itselläni on ollut kymmenisen sukelluslamppua käytössä ja ajattelin, että esittelisin hinta-laatusuhteiltaan hyviksi kokemiani valaisimia. Tekstissäni en esittele lamppuja jotka maksavat maltaita vaan keskityn hyviin ja kohtuu hintaisiin valaisimiin, onpa joukkoon eksynyt yksi projektikin.

Pelastus/sukelluslamppu(Alkuperäistuonti)
Hinta 40€
Valoteho 500lumenia (todellisuudessa vähemmän)
Ihan kelpo lamppu varavaloksi tai sukeltajalle joka ei vaadi paljon. Kestänyt käytössä hyvin pari  vuotta, myös paristot kestävät hyvin pari yödyykkiä. Valokeila on yllättävän leveä, lähinnä alhainen valoteho on ainoa parannusta vaativa asia.
Hinta-laatusuhde 3,5/5



Princeton Tec shockwave led(Suomenpelastuskeskus)
Hinta 180€
Valoteho 400lumenia (huomattavasti kirkkaampi kuin edellinen)
Luotettava ja paremman puutteessa päävaloksikin riittävä lamppu. Ollut käytössä kolmisen vuotta ja valoteho ei ole vähentynyt yhtään. Leveähkö ja kirkas valokiila.
Hinta-laatusuhde 4/5





Led Lenser Frogman(varuste.net)
Hinta 40€
80lumenia
Lamppu ei sovellu muuksi kuin varavaloksi ja varavaloksikin aika huono vaihtoehto. Itselläni ollut käytössä kolmisen vuotta ja pitänyt tehonsa kiitettävästi. Kovin on vaan himmeä valo sukelluslampuksi. Kylmissä olosuhteissa metalliosa aiheuttaa häiriöitä lamppuun lämpötilavaihtelujen vuoksi.
Hinta-laatusuhde 3/5





                                             
Brightstar Darkbuster LED-3(sfstore.fi)
Hinta 59€
Valmistaja lupaa 250lumenia
Lampun valokeilan kulmaksi voi säätää 15 tai 25 astetta. Ollut käytössä nyt vuoden päivät eikä ole ollut valittamista. Tarkoitettu tietenkin vain varavaloksi, mutta muutamia kertoja tullut testailtua ihan päävalona ja voin sanoa, että on toiminut tuolla leveämmällä valokiilalla ihan hyvin. Ei tietenkään anna niin leveää ja kirkasta valoa kuin isommat ja pääväloiksi tarkoitetut lamput, mutta riittää täydellisesti varavaloksi.
Hinta-laatusuhde 4,5/5






Projektienprojekti(Meikäläiset)
Hinta About150€ ja paljon hikeä
Lumenit olisko jotain 500-700(pienillä säädöillä sais varmaan sen 1000lumenia ulos)
Idea syntyi siitä, että ollaan pyritty aina huomioimaan turvallisuus yhdistettynä toimivuuteen. Ideanahan on siis se, että boksin akku pitää merkkivaloa sekä sukelluslamppua päällä, johdot lampulle kulkevat putken sisässä ja putkessa on muutamia kellukeita, jotta se pysyy pinnalla. Isommila johtopinnoilla ja paremmalla lampulla yhdistelmä olisi varmaankin ihan toimiva, nyt tehohäviö on aika suuri ja se mitä lamppu antaa ulos on käytännös noin 50% siitä mitä sen pitäisi antaa, mutta toimii ihan ok ja on ollut kaikenkaikkiaan ihan onnistunut projekti.
Hinta-laatusuhde 4/5









Siinä vielä lamput (Brightstar puuttuu)


Sukelluslamppua ostaessa pitää muistaa, että hinta kertoo yleensä aika paljon laadusta ja lamppuun kannattaakin sijoittaa mahdollisimman paljon.
Huono lamppu vie nopeasti mielenkiinnon ja aiheuttaa turhautumista!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...