maanantai 31. lokakuuta 2011

Syksyn säveliä

Pitkästä aikaa koitan tänne jotain rustailla, mutta niin on sukellusreissut olleet tänä vuonna vähissä, että eipä niitä jutunjuuria liiaksi löydy. :P

Laskeskelin tuossa, että vuoden aikana on sukelluspäiviä keertynyt noin 15kpl joka on viime vuoden noin sataan päivään verrattuna aika naurettava määrä, mutta sitä se intti tekee.. Noh täytyy olla tyytyväinen, että on pystynyt käymään merellä edes muutaman kerran. Viime syksyyn verrattuna tämä syksy ei ole muutenkaan ollut lajille niin hyvä, voimakkaat ja lähes jatkuvat tuulet ovat pitäneet näkyvyydet huonoina. Viime syksyn 4-5metrin näkyvyyksistä on voinut vain haaveilla. Hauki syksy oli huomattavasti parempi kuin viime vuonna, mutta niiden tärkeimpien, taimenien, kannalta syksy on mennyt huonosti..

Hauki 7,5kg
Mitään suuria saalita ei vähäisten kalareissujen takia keertynyt, mutta ensi kesänä talven ahkera harjoittelu tulee näkymään entistä parempana ja tehokkaampana harrastamisena. Seuramme tulee myös saamaan uuden kilpailijan ensi vuoden koitoksiin! ;D


Jotta täällä olisi välillä muitakin kuin kalajuttuja, niin ajatteilin, että voisin lisäillä muutamia kuvia/tekstiä isäni ikuisuusprojektista...

Isä on rakentanut venettä nyt joku seitsemisen vuotta ja projekti alkaa vihdoin olla loppusuoralla, tekemistä on verstaalla vietetyn ajan perusteella ollut paljon. Hän on itse suunnitellut ja rakentanut veneensä jokaista yksityiskohtaa myöden. Veneestä osaan sen verran kertoa, että se on: 7.20pitkä ja 2.20leveä, materiaalina on käytetty kaya mahonkia ja veneeseen tulee jonain päivänä noin 300hv:nen kone..
Jos projekti kiinnostaa enemmän niin vetäkää vain veneenveistäjää itseään hihasta hän varmasti kertoo projektistaan ja sen vaiheista mielellään lisää!!


7.20/2.20



Sisätiloista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...